Apualkoholismiin.fi opastaa alkoholismin ja muiden päihderiippuvuussairauksien tunnistamisessa ja rohkaisee puuttumaan poikkeavaan ja epänormaaliin käytökseen. Ongelma on Suomessa vahvasti stigmatisoitu ja sen puheeksiotto koetaan yhdeksi elämän vaikeimmaksi keskusteluksi.
Me kohtaamme ongelman pelottomasti, suorasanaisesti ja kursailematta.
Alkoholiriippuvuus, arkisemmin alkoholismi, on diagnostinen aivosairas. Alkoholisti kieltää ongelmansa ja siis myös sairauden.
Läheiset sairastuvat myös ja suojellessaan perhettään, kieltävät yhtä lailla koko perheen vakavan sairauden. Vaikka huume- ja lääkeriippuvuus ovat eri nimisiä, toimivat kaikki samat lainalaisuudet myös niissä.
”Sillä ei ole omasta mielestään mitään ongelmaa eikä lainkaan omaa motivaatiota raitistua tai ottaa apua vastaan” – kuvaa alkoholistin yleistä asennetta.
Riippuvuussairauden kieltomekanismi on erittäin vahva, eikä riippuvuussairas yleensä suostu ottamaan apua vastaan.
Päihderiippuvaisen hoitoon saaminen onkin läheisten yleisin ongelma. Vaikeaan väliintuloon on syytä valmistautua huolella.
Hoitoon suostuttelu – valmennus opastaa sinut ja muut läheiset toimimaan tavalla, jolla kieltoon saadaan ensimmäinen särö ja alkoholisti ottaman apua vastaan.
" Jos et voi auttaa tuhatta ihmistä, auta yhtä.
Jos et voi pelastaa koko maailmaa, pelasta yhden ihmisen koko maailma. "
- Äiti Teresa
Läheisenä näet ongelman ensin. Kun läheisenä etsit tietoa ja apua, on lähes aina kyse jo pitkälle edenneestä päihdeongelmasta. Riippuvuuden eteneminen on salakavala ja päihderiippuvainen itse pystyy salaamaan käyttönsä mitä kekseliäimmillä keinoilla.
Aiemmat toimet eivät ole johtaneet muutokseen ja päihderiippuvainen kieltää tilansa ja manipuloi ympäristöään. Silloin toimivin vaihtoehto toipumiseen tähtäävä hoito. Mitä nopeammin sen parempi. Nopeuttakin tärkeämpi on valmistautuminen ja ajoitus.
Hoitoon suostuttelu valmennuksessa opastetaan päihderiippuvaisen läheiset väliintuloon. Vuosien kokemus on osoittanut
tämän olevan tehokkain keino saada päihderiippuvainen vastaanottamaan tukea. Varsinainen päihderiippuvuushoito on paikka,
jossa päihderiippuvaisen toipuminen alkaa – ja tämän myötä koko perheen toipuminen.
Valmennuksessa keskitytään sairauskäsitteen sisäistämiseen ja omien toimintamallien muutokseen konkreettisten neuvojen ja esimerkkien kautta.
Tärkeää on muuttaa läheisten omaa käytöstä. Vanhalla toimintamallilla tulos ei muutu.
Kun koko perhe on saanut ymmärryksen alkoholismisairaudesta ja mitä sille voidaan tehdä, voidaan siirtyä konkreettisesti väliintulon suunnitteluun ja toteutukseen sanoitusta myöten: esimerkiksi mitä sanamuotoja käyttää ja välttää, lämmin mutta päättäväinen kommunikaatio, valmistautuminen selittelyn jatkumiseen ja ongelmien kieltoon.
Alkoholistilla ei tarvitse hoitoon lähtiessään olla motivaatiota raitistumiseen, suostumus hoitoon lähdöstä on väliintulon tavoite.
Hoidon tehtävä on muuttaa suostumus motivaatioksi elämänmuutokseen.
Satojen läheisten valmennus tuloksekkaaseen väliintuloon. Christer on suorittanut Hazendel Betty Ford Graduate School of Addiction Studies:ssa Yhdysvalloissa (Minnesotassa) lääkäreille pakollisen PIR-koulutuksen riippuvuuksista 2023 (Professionals in Recidence).
Christer on ollut perustamassa maan suurinta minnesotahoitolaitosta Kantamoa ja hänellä on ollut oma vastaanotto usean vuoden ajan. Hän on maailman aktiivisimman toipumiskeskeisen FB -ryhmän Alkoholismin tavalliset kasvot -perustaja ja hän esiintyy jatkuvasti kansallisessa mediassa antamassa lausuntoja riippuvuusasiantuntijana.
Olen havahduttanut satoja työyhteisöjä päihdeongelman ytimeen: riippuvuuskäytöksen tunnistamiseen varhaisista merkeistä ja tulokselliseen väliintuloon, joka onnistuessaan voi olla ensimmäinen askel kohti ratkaisua, raittiutta.
Olen suostutellut hoitoon kymmeniä minuun yhteyttä ottaneita alkoholisteja ja auttanut verkostoani saattamaan alkoholistinsa tuen piiriin.
Käytän kansalaisvaikuttamisen keinoja suomalaisen päihdepolitiikan ja -keskustelun ravisteluun. Sanoilla on todellakin merkitystä, kun päihderiippuvuuden stigmaa puretaan.
Läheisenä näet ongelman ensin. Kun läheisenä etsit tietoa ja apua, on lähes aina kyse jo pitkälle edenneestä päihdeongelmasta. Riippuvuuden eteneminen on salakavala ja päihderiippuvainen itse pystyy salaamaan käyttönsä mitä kekseliäimmillä keinoilla.
Aiemmat toimet eivät ole johtaneet muutokseen ja päihderiippuvainen kieltää tilansa ja manipuloi ympäristöään. Silloin toimivin vaihtoehto toipumiseen tähtäävä hoito. Mitä nopeammin sen parempi. Nopeuttakin tärkeämpi on valmistautuminen ja ajoitus.
Hoitoon suostuttelu valmennuksessa opastetaan päihderiippuvaisen läheiset väliintuloon. Vuosien kokemus on osoittanut tämän olevan tehokkain keino saada päihderiippuvainen vastaanottamaan tukea. Varsinainen päihderiippuvuushoito on paikka, jossa päihderiippuvaisen toipuminen alkaa – ja tämän myötä koko perheen toipuminen.
Hoitolaitoksessa päihderiippuvaisen saa tukea raittiin elämän hallinnan opetteluun koko hoitoprosessin ajan: ensimmäisestä hoitopäivästä vuoden kestävän avohoidon loppuun. Hän saa tukea myös sen jälkeen niin kauan kuin korkki pysyy kiinni.
Kun päihderiippuvainen on saatettu toipumiskeskeiseen riippuvuushoitoon, autetaan läheisiä valmennuksessa ymmärtämään, mitä ja miksi päihdehoidossa tapahtuu. Valmennuksessa läheisiä valmistetaan myös alkoholistin hoidon läheiskohtaamiseen antamalla käytännön neuvoja tunteikkaaseen ja koko perheen toipumisen kannalta oleelliseen viikonloppuun.
Myöhemmin, päihderiippuvaisen kotiutuessa päihdehoidosta, autetaan ja tuetaan läheisiä ymmärtämään uutta tilannetta.
Eläminen ja oleminen raitistuneen kanssa on suuri muutos lähipiirille. Ongelmien ydin saattaa kadota. Kuinka voimme oppia luottamaan raitistuneeseen, uskoa että raittius kantaa? Miten opimme hänelle anteeksi? Valmennuksessa käydään läpi myös vaaran merkit, joiden ilmetessä päihderiippuvaisen olisi syytä lähteä hoitamaan itseään ryhmään tai vaikka hoitolaitokseen.
Tuloksemme hoitoon suostuttelussa ovat hyviä. Silti päihderiippuvaista ei aina yrityksistä huolimatta saada päihdehoitoon. Mikäli tässä ei onnistuta, keskitytään tässä valmennuksessa tukemaan läheisiä rakastamaan itseään niin paljon, että oppivat asettamaan rajat sille, miten hyväksyvät itseään kohdeltavan. Läheinen kokee useasti syyllisyyttä ja kantaa vastuuta toisen sairaudesta. Valmennuksessa autetaan pääsemään irti tästä syyllisyyden ja vastuun tunteesta.
Olemme auttaneet tuloksellisesti satoja läheisiä ja työnantajia saamaan ”Jeppensä” valitsemaan tuen eli toimivan hoidon vastaanottamisen. Christer on valmentanut yli 500 läheistä tekemään väliintulon päihderiippuvaiselle. Näistä 78% ilmoittaa väliintulon onnistuneen ja 99% suosittelee palvelua muille (kyselytutkimus 2/2023, vastauksia 102 & kyselytutkimus 2/2024, vastauksia 105)
Valmennus päihderiippuvaisen hoitoon suostutteluun
Kesto 90min + 60min
Jatkokerta 60min 250,00 € sis.alv
Mitä riippuvuushoidossa tapahtuu - valmennus läheisille
Kesto 90 min
Raittiin päihderiippuvaisen kotiinpaluu – valmennus
Kesto 90 min
Valtaosa palvelumme asiakkaista suosittelisi meitä.
kyselytutkimus 2/2023, vastauksia 102 & kyselytutkimus 2/2024, vastauksia 105
Asteikolla 1-10, palvelun käyttäjien vastausten keskiarvosana oli 9.32
kyselytutkimus 2/2023, vastauksia 102 & kyselytutkimus 2/2024, vastauksia 105